18. lokakuuta 2013

Kaamosmasennuksen karkoituspaketti - ollos hyvät!

Syksyn vesisateiden muuttuessa vähitellen räntäsateiseksi loskakeliksi on aika päivittää kaikkien kannettavien vempeleiden soittolistta täyteen energisiä kappaleita. Suurimmalta osin oma musiikin kuunteluni keskittyy nykyään työmatkoihin ja satunnaisiin juoksulenkkeihin... joten ehkäpä juuri siitä syystä kaamossoittolistalleni on päätynyt energisiä ja meneviä kappaleita unohtamatta kuitenkaan täysin rokkivivahteita. 

Soittolistoja tehdessäni minulle on tärkeää, että listalle päätyvä musiikki on varsinkin aamuisin sellaista, että jaksan lyhyeksi jääneistä yöunista huolimatta olla mahdollisimman pirteä aamutuimaan alkavilla näytteenottokierroilla. Alle olenkin lisännyt muutaman sellaisen kappaleen, jotka ovat lähiaikoina saaneet hymyn nousemaan huulille ja tuoneet lisävirtaa pimeisiin syysaamuihin. :]