10. marraskuuta 2014

Lokakuinen Tukholma

Kaipasin lokakuussa pientä irtiottoa arjesta ja lokakuun loppuun osui sopivasti muutama vapaapäivä, joten laiva herkkuineen ja syksyinen Tukholma kutsui. Risteilyn ajankohta osui sopivasti juuri pyhäinpäiväksi ja perjantai-iltana laivan henkilökunta oli buffetin aikaan pukeutunut teemaan sopivasti pelleiksi ja haamuiksi. :] Tukholma taitaa olla sen verran tuttu matkakohde kaikille, joten antakoon reissun aikana napattujen kuvien puhua puolestaan. Nauttikaa!


Hyttinäkymä.




Tukholmassa kiertelimme lähinnä Vanhassa kaupungissa, jossa sijaitsee myös scifi-nörttien Mekka, SF-Bokhandeln. Matkaan tarttui kyseistä liikkeestä tällä kertaa vain Hobitti-versio Monopolista. :]

























Yksi reissun päätavoitteista oli syöminen. Ensimmäisenä iltana söimme yhdessä laivan viidestä(?) eri ravintolasta. Kaverini nautti illalliseksi katkarapusalaattia ja itse tuhosin hillittömän kokoisen juustopekonihampurilaisen ranskalaisilla ja täyslihapihvillä. Palvelu Mundossa oli nopeaa ja ruoka vie kielen mennessään. Toisena iltana nautimme sitten laivan buffetin antimia, jossa oli tarjolla positiivisen laaja tarjonta eri maiden ruokia... kuten mm. korealaisittain maustettuja kanavartaita sekä sushia. 


"Sex on the beach" ja "Pink daisy"



Lopuksi vielä kaikkia ilahduttamaan erittäin onnistunut otos. :]