30. maaliskuuta 2015

Vamos a la playa! 4/4

Playa del Inglesista Maspalomasiin ja takaisin

Rannalla oli keskiviikkona punaiset liput eli liian kova aallokko uimiseen, joten päätimme kävellä rantaa pitkin Maspalomasiin. Aikomuksena oli tulla sieltä taksilla takaisin Playa del Inglesiin, mutta päätimmekin kävellä tasaisen päivetyksen toivossa. :] Tuloksena oli allekirjoittaneen tulipunaiset pohkeet.

Maspalomasin ranta on yksi Gran Canarian tunnetuimmista naturistirannoista, joten näihin auringonpaahtamiin alastomiin ihmisiin törmäsi vähän väliä. 





























Kokonaisuutena ajatellen loma oli erittäinen onnistunut, ja voin jopa kenties harkita lähteväni sellaiselle uudelleenkin. Turistien suosimissa paikoissa on aina omat ongelmansa, jotka saattavat viedä lomamielen mennessään (kuten tyrkkykauppiaat). Olipa kohde mikä tahansa, matkalle lähteminen kannattaa kuitenkin aina. :] 

Vamos a la playa! 3/4

Playa del Ingles kuvina


Ensimmäisen päivän sää.





Uimassa kävimme loman aikana kahtena päivänä. Meressä uimisessa on kyllä oma fiiliksensä, täytyy myöntää. Itämereen tottuneella meriveden suolaisuus yllätti ja sai suuhun joutuessaan melkein voimaan pahoin. Velloavat aallot tuntuivat vatsanpohjassa. Aallonharjojen metsästäminen oli kuitenkin sen verran mukavaa puuhaa, että kaikki ikävät asiat unohtuivat heti. Rantahiekkaa kulkeutui joka paikkaa ja sitä löytyi jopa bikinien sisävuorin ja kirjan välistä! Rannalla emme niin sanotusti viettäneet aikaa muuten kuin uiden ja rantaa pitkin kävellen. Uimakertojen välissä tuli hetken aikaa lämmiteltyä auringossa.